Korostustuotteiden äiti – Becca Pearl

becca_pearl_1IT’S MINE!
Olin jo muutaman viikon kuolaillut Beautylishista korostustuotteiden helmeä, eli Beccan Pearlia. Olen nähnyt tästä niin paljon mainintoja YouTubessa, että se oli jäänyt kummittelemaan mieleeni oikein kunnolla. Varsinkin Jaclyn Hill ja NikkieTutorials ovat hehkuttaneet Beccan korostustuotteita, ja tietenkin sitä lammasmaisesti pitää päästä itsekin kokeilemaan. Jaclynillähän on oma Champagne Popinsa, mutta se on iholleni aivan liian tumma, ja MoonStone ei ole koskaan kiinnostanut, jota Nikkie on taas hekuttanut. Mutta Pearl! Kerrankin jokin highlighter, joka olisi oikeasti tarpeeksi vaalea. Tämähän on siis oikeastaan ihan valkoinen!

becca_pearl_3Aloitetaan kuitenkin tuotteen ulkopuolelta. Itse pakkaus tuo omaan mieleeni UFOn :D Rusehtavaa ja hopeaa yhdessä. Pakkaus on melkoisen yksinkertainen. Tuo mieleen myös jotenkin steampunk -tyylin? Samaistuuko kukaan?

becca_pearl_4
Tässä vielä ylhäältä kuvattuna. Beccan logot kiertävät kantta, ja jep. Se on todellakin pienen lentävän lautasen näköinen!

becca_pearl_5
Kyllä, Pearl on todella, oikeasti valkoinen. Kompaktista löytyy myös kivan kokoinen peili. Näppärää.

becca_pearl_6
Ja entäs se koostumus… Vau! Pigmenttiä riittää jopa pelottavankin paljon. Tuossa on sormessa vain kevyt sipaisu. Huh! Eli siveltimen kanssa saa olla hyvinkin varovainen, ettei siihen tule liikoja. Kevyt töpäisy riittää. Yhtään ei saa pyöritellä, tai muuten… Iik! Noh, kyllähän jotkut tykkäävät uida highlighterissa, mutta… Tämän kanssa saa olla varovainen, sen mä vaan sanon! :)

becca_pearl_7
Ja tässä tuo ylemmän kuvan swatchi hinkattuna kämmenselkään. Vauuu! Aivan ihana sävy. Juuri sellainen hopeanvalkoinen, josta tykkään.

becca_pearl_1
Tässä vaiheessa kaikki varmaan palaa halusta nähdä Pearlin ihan täystoimissa. Saatte haluamanne! Ensin välimaininta. Korostustuotteet ovat hankalia kuvattavia. Ne esiintyvät aina parhaiten tosielämässä tai videolla. Se sädehdintä ei vain koskaan esiinny kuvassa niin hyvin, kuin livenä.
Yllä olevassa kuvassa olen laittanut varjostusta (Baby Don’t Go) ja poskipunaa (Azalea Blossom.) Korostus puuttuu siis vielä täysin. Let’s mennään!

becca_pearl_2
Havainnollistava ”Nyt mie laitan tätä!” -kuva. Jep.

becca_pearl_3
Ja siellä lepää, maalissa on! Poskipäät hehkuen! Muistakaa, että sipaisin sitä hyvin kevyellä kädellä. Pearl pääsisi vielä intensiivisempiin stratosfääreihin, jos vain niin haluaisin. Mutta onhan se tuolleen kevyestikin aika BOOM! Vai mitäs sanotte? Omistan myös esimerkiksi MACin Lightscapaden, ja tämä on sitä todella paljon intensiivisempi. Jos Lightscapaden pehmeys miellyttää, niin tämä on luultavasti liikaa. Tämä on valkoista laseria pannutettuna.

becca_pearl_4Kasvot:
MAC – Pro Longwear Blush Baby Don’t Go
Becca – Shimmering Skin Perfector Pearl
MAC – Blush Ombre Azalea Blossom (LE)

Silmät:
MAC – Blanc Type & Kid
MAC – Extra Dimension ES Ready To Party
Shu Uemura – Drawing Crayon M Black
MAC – False Lashes WP
Estee Lauder – Sumptuous Extreme WP

Huulet:
Illamasqua – Coloring Pencil Seize
MAC – Retro Matte Liquid Lipc. Recollection

Et sil viisii.
Mikä on teidän suhteenne korostustuotteisiin? Yay vai nay? 

ps. Näissä kuvissa näkyy erinomaisesti hehkuttamani KC Professionalin Evergreenin vihreys! Jos halajat vihreää sävyä hiuksiisi, niin sitä suosittelen lämmöllä ;)

20 kommenttia artikkeliin ”Korostustuotteiden äiti – Becca Pearl

    1. Okei joo.. Tuolla on Beautylishillä on näköjään myynnissä myös Sugarpillinkin tuotteita :D Paljon oli postikulut ja hei, kumpi Shimmering Skin Perfector tää sun oma oli; Poured vai Pressed? Mä veikkaan tuota ensimmäistä..? :)

      Tykkää

      1. Onko?! Multa on menny Sugarpill sieltä ohi. Natasha Denonan paletteja kuolailen kyllä kovasti. Hiton Ilona, se on saanu mulle niistä pakkomielteen :D Ja Jaclyn Hill myös. Hahaa! Apua, mitähän postikulut olis ollu! Tulikohan ollenkaan, tilattiin nimittäin kaverin kanssa kimpassa muutakin… Ja Pressed, Poured olis voidemainen :)

        Tykkää

      2. Ok, toi vaan vaikutti niin pehmeelle koostumukseltaan, että epäilin sitä pelkkää pressediä :D Ja mun himotuslista kasvo jo niin isoks, että kyllä se 50USD tulee täyteen eli tietää ilmasia postikuluja :’D

        Tykkää

      3. Joo, kyllä tää puuteria on. Vain uskomattoman pehmeää sellaista :D Noni, muistelinkin että ilmaisia postikuluja siel on, joten jee! Suosittelen myös Jeffree Starin nestepunia <3

        Tykkää

  1. No yay, tietty :) Tämä on mulla ollut ostoslistalla, vaihtoehtona Anastasian Starlight. Mutta kumpaakaan ei siis vielä ole. Olen keskittynyt hillitympiin vaihtoehtoihin aiemmin enimmäkseen, mutta täytyyhän nyt myös ’bam, on your face!’ -vaihtoehto löytyä ;)

    Tykkää

  2. Huaaaah!!! Nikkietutorials on saanut mut himoamaan Moonstonea ja Pearlia ja nyt himo vaan kasvaa… Pakko kyllä tilata joku päivä : D

    Tykkää

  3. Upea highlighter, tuo on mulla hankintalistalla! Mulla on BECCA:lta Champagne Pop, Jaclyn Hill fani kun olen. Tosin sävy on itselleni oikein hyvä, kunhan en ole ihan kalpeimmillani :)

    Tykkää

    1. Champagne Pop oli kyllä kaunis myös, mutta itselleni aaaaiiivan liian tumma :D Vaikka Jaclyn kuinka väittää että se sopii kaikille ihonsävyille, niin ei muuten sovi! Pearl on mun beibe. <3

      Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.