#meikkilupaus etenee!

(Whoops, jostain syystä tämä postaus oli ajastettu aivan liian aikaisin. Tsori tyypit!)

Kuten reilu viikko takaperin lupailin, haluan aloittaa #meikkilupauksen.
Tarkoituksena on löytää itselleen meikkien saralla jokin uusi ja tuntematon juttu,
jonka haluaa vihkiä käyttöönsä, tai opetella ihan kokonaan alusta saakka.
Minulle kompastuskivenä ovat aina olleet rusehtavat huulimeikit. 
Nyt on kuitenkin tullut aika aikuistua, ja nostaa kompastuskivi maasta syrjään.
I can do this! *haukkaripullistus*
 Noh, tietenkin kävi sitten niin, että heti ujostelin. 
Ja metsään mentiin, of course!  
Väritin rusehtavalla kynällä huulet, mutta jostain syystä halusin iskeä pinkin huulipunan päälle.
No kuten kuvasta näkyy, on tuo sekamelska osiltaan toimiva, mutta ihan liian lässy.
Eihän nuo ole ruskeita huulia nähnytkään, noihan on pinkit!
Ei tarpeeksi ruskeaa, ei jatkoon!
Eli uusi yritys.
Tällä kertaa iskin Clarinsin kiiltopunan päälle, ja hahaa!
Homma yksinkertaisesti toimi.
Näissä on selkeästi sellaista ruskaisuutta, jota havittelen.
Ja miltä olo tuntui ruskahuulilla?
No täytyy kyllä sanoa, että ei mitenkään pahalta – ja olen itsekin yllättynyt!
Eiväthän nämäkään tietty mitkään suklaanruskeat ole, 
mutta ei haukata koko kakkua kerrallaan, eihän?
Clarinsin Rosewood -nimeä kantava Instant Light Lip Balm Perfector on tosi jees.
Se on söpö, yksinkertainen ja helppo.
Siinä on silti sitä luksusmaisuutta, josta pidän.
Se toimii ihan yksinään, tai rajauksen päälle, kuten itse tein!
Kasvot:
YSL – Blush Radiance 03
Silmät:
Clarins – Garden Escape
MAC – Pearlglide Intense Eye Liner Lord It Up
MAC – Superslick Liquid Eye Liner Defiantly Feline
Lancôme – Hypnôse Star Waterproof
Hullu virnistys – Ihan oma
Huulet:
MAC – Pro Longwear Lip Pencil Staunchly Stylish
Clarins – Instant Light Lip Balm Perfector 06 Rosewood

Ehkäpä minä ja ruskea ystävystymmekin nopeasti?
Who knows?

Mikä on sinun #meikkilupauksesi?


Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”#meikkilupaus etenee!

  1. Voi että! Tuli tosi vahva flashback ysärin alkupuolelle, mulla oli joku vähän ton värinen huulipuna silloin, olin ihan unohtanut!! Sopii kyllä sulle hyvin! Minä en ikinä ole ollut kovin rusehtavien huulien ystävä, mulla ei tainnut olla kuin se yksi oikeasti rusehtava huulipuna silloin ysärilläkään. :-D

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s